Olen sitä mieltä, että maailmassa tarvitaan monenlaista musiikkia. Elämän soundtrackille mahtuu erilaisia tilanteita ja fiiliksiä. Kuuntelisitko esimerkiksi samaa biisiä punttisalilla, romanttisilla treffeillä tai pikkujoulubileissä? Elämä on välillä kevyttä ja välillä raskasta ja niin saa musakin olla. Toiset tykkäävät buustata suuria fiiliksiä vieläkin suuremmilla biiseillä. Katson ihmetellen, kuinka jotkut kuuntelevat masentuneina mollivoittoista metallia ja maailman potkiessa päähän angstiräppiä. Toisia se puhdistaa. Itse olen joutunut vahvasti kokevana ja helposti tunteisiin hukkuvana opettelemaan tavan huijata itseä pois liiallisesta angstailusta. Tähän tarkoitukseen toimii esimerkiksi kevyt, hyväntuulinen ja hiukan hömppäkin popmusiikki.

Minusta on hiukan surullista, että joistain bändeistä tai biiseistä sanotaan, ettei se ei ole ”oikeaa” musiikkia. Tannoin Vain elämää -sarjassa Petra kertoi, kuinka Tik Takia arvosteltiin ja painettiin alaspäin. Surullisinta se on ehkä siksi, että tyttöjen keski-ikä bändiä aloittaessa oli vain 14-vuotta. Tällaisesta saa käsityksen, että etenkin nuorten tyttöjen esittämä tai kuuntelema musiikki ei voi olla arvostettavaa. Nuorten maailma on erilainen kuin aikuisten maailma, eikä sitä pitäisi arvostella ylhäältä päin.

Toki ymmärrän kritiikin siitä, millä tarkoituksella musiikkia tehdään ja ketkä niitä biisejä oikeasti tehtailevat. Onko musiikki vain kulutustavaraa tai bisnestä vai onko se jonkun hengentuote? Onko johonkin alakulttuuriin kuuluminen ja kyseisen musiikin kuunteleminen itse tarkoituksellista ryhmäytymistä ja muista erottumista? Vai onko ihmisillä liikkumatilaa olla välillä jonkilainen ja toisinaan toisenlainen. Minulla oli  nuorempana tuttavia, joilla oli tarkat kriteerit siitä, millaista musiikkia saa kuunnella, että on siisti tyyppi. Omilla (lue: radio Helsingin juontajien) bändilöydöillä pädettiin porukassa ja ”huonolle musiikille” naureskeltiin armottomasti. Itselleni jäi aina hiukan epäselväksi, että millä perustella pisteet jaettiin.

Itse kuuntelen sujuvasti hyvin monenlaista musaa. Genreä enemmän kuuntelen ehkä onko jokin biisi toimiva. Taitavasti tehdyn biisin tunnistaa ainakin siitä, että sen saa taipumaan monentyylisiksi sovituksiksi. Jotkut kappaleet eivät enää toimi, niistä katoaa idea, jos ne riisuu simppeliksi akustiseksi kitara-laulu -versioksi. Tällä hetkellä itselläni kuunteluun valikoituu todennäköisimmin melodista hiphopia tai rauhallista ambientia. Jos pitää palautua stressistä kuuntelen jopa avaruusnauhoituksia tai valaiden ääniä. Sitä mukavampi on sitten treenailla pop/rock kipaleita omaa settiään varten.

Lopuksi vielä kuva yhden maailmankaikkeuden parhaan levyn sisäkannesta. Tämä kyseinen yksilö on selkeästi kulkenut mukana monessa paikassa ja uitettu monessa liemessä.

Hain muutama päivä sitten kitarani huollosta. Se oli melko pitkään soittokelvoton. En ole mikään kitaraekspertti ja sinnittelin epäkunnossa olevan soittimen kanssa liian pitkään. Mitkään saamani ”tee-se-itse” -vinkit eivät tuottaneet tulosta, mutta tuntui hassulta viedä melko uutta kitaraa huoltoon. Jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt heti viedä soitin ”kitaratohtorille”. Siinä oli jotakin ilmeisesti valmistusvaiheessa tullutta kremppaa, joka onneksi vielä saatiin kuntoon. Tämä episodi sai kuitenkin valitettavasti aikaan lievän viha-rakkaus-suhteen kyseistä soitinta kohtaan.

Minun pitää paljastaa eräs kummallinen juttu. Ajattelen toisinaan soittimia kuin elävinä olentoina. Niitä sopii kohdella kunnioituksella. Minua esimerkiksi kylmää rock-klisee, jossa kitara hajotetaan lavalla. Olen toisinaan suorastaan neuroottinen, ettei soittimilleni tapahdu mitään. Kerran unohdin käsilaukkuni kaupan sovituskoppiin, kun huolehdin vain siitä, että muistan ottaa kitarani mukaan. En voi myöskään sietää sitä, jos joku vieraani laittaa tavaroita pianoni päälle. Etenkin juomalasi pianon kannella on mielestäni suorastaan kunnianloukkaus. Soittimet ovat melko kalliita pidettäviksi sisustuselementteinä tai säilytystasoina.

Jokaisella soittimella on oma saundinsa, aivan kuten meillä ihmisilläkin. Jokainen soitin myös tuntuu erilaiselta. Onkin makuasia minkälainen peli keneenkin kolahtaa. Tietysti myös käyttötarkoitus vaikuttaa valintaan. Oma soitin pitää mielestäni kuitenkin ehdottomasti valita tunteella eikä järjellä. Kannattaa malttaa odottaa sitä oikeaa, eikä sännätä ostamaan mitä vain keppiä tai soivaa laatikkoa. Hmm, tämähän alkaa jo kuulostaa ”Näin löydät täydellisen kumppanin” tyyppiseltä artikkelilta. Toisaalta rinnastus ei välttämättä ole kaukaa haettu. Toisinaan en meinaa saada näppejäni irti soittimistani ja toisinaan voisin heittää ne saman tien seinään. Uskaltaisin väittää, että tällaiset fiilikset ovat ihan tavallisia pitkässä parisuhteessakin.

Nyt olisi siis aika oppia taas tuntemaan oma Epiphoneni. Kaikkien suhteiden perustan sanotaan olevan luottamus. Puiset soittimet ovat siitä hankalia, että materiaali elää lämpötilanvaihteluiden sun muun seurauksena. Säätöä ja viilausta saa siis varmasti tehdä tulevaisuudessakin. Jos en siis muuhun luota, niin ainkin osaan matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä soitinkorjaajaani.

Tekipä mieleni muistuttaa, että elävä musiikki on ihana asia. Mitä olisi juhlat tai bileilta ravintolassa ilman musaa? Musiikki kuulostaa toki hyvältä myös levyltä soitettuna, mutta livenä se nousee aivan uudelle tasolle. Mietipä hetki, että voit saada juhliisi jotain uniikkia ja ikimuistoista. Yksikään kappale ei esitettynä ole joka ilta täysin samanlainen. Eikö ole ihanaa ajatella, esiintyjä on laatinut biisilistan juuri sinun tilaisuuttasi ajatellen? Ehkä sinut yllätetään jollakin aivan erityisellä kappaleella. Tällaista jännitystä ei itse laadituilta spotify -listoilta saa.

Elävä ”postikortti” on myös ihana muisto vaikkapa valmistuvalle tai syntymäpäiväsankarille, jos ei itse pääse paikalle. Parhainta tietysti on, kun pääsee itsekin osallistumaan kokemukseen. Myötäliikutun aina, kun katson televisiosta LoveSuomi -ohjelmaa. Siinä ihmiset omistavat rakkailleen ja lähimmäisilleen jonkin erityisen biisin, minkä kyseinen artisti tai housebändi esittää yllätyksenä kyseiselle henkilölle. Esiintymispaikat ovat mitä yllättävimpiä ja kuulijoilleen merkityksellisiä. Musiikkia varten ei siis aina tarvita erityistilaisuutta. Se on oiva tapa muistuttaa läheisiä siitä, että he ovat tärkeitä.

Jos haluat buukata minut keikalle, se on todella helppoa. Laita vain sähköpostia tai soita, niin sovitaan asiasta. Minut löytää nyt myös artistit.com -sivustolta. Linkistä pääset tutkimaan profiiliani.

https://www.artistit.com/saara-berg