Elävää musiikkia juhliin
Olen trubaduuri Saara Berg Helsingistä. Tarjoan musiikkia juhliin ja tilaisuuksiin. Häät, syntymäpäivät, pikkujoulut, ristiäiset, muistotilaisuudet – elävä musiikki tuo juhlan tunnun. Esiinnyn useimmiten ”nainen ja kitara” tyyppisesti. Olen myös pianisti, joten esiintyminen kannettavan pianon kera luonnistuu myös. Olen valmistunut muusikoksi Helsingin konservatoriosta. Bilemusiikki, taustamusiikki tai yhteislaulu – suunnitellaan yhdessä tilaisuuteenne sopiva ohjelma.
Teemme jälleen duokeikkaa rumpali/kitaristi veljeni kanssa uudella nimellä ja uudella meiningillä. Olemme bileduo, jonka coveritulkinnat huikaisevat tarkkanäköisyydellään. Esiintymisissä yhdistyy folkmuusikon sydän, punkkarin asenne ja rokkarin lavakarisma. Love&Pisces ui eri musiikin genreissä kuin kalat vedessä. Elämän tarkoitushan on rock ja rakkaus!
Meidät voi tilata niin pikkujouluihin, ravintoloihin kuin tapahtumiin. Akustinen kokoonpanomme liikkuu näppärästi ja sopii mitä monenlaisimpiin tilaisuuksiin ja ympäristöihin.
Ihana syksy on saapumassa. Sanon ihana siksi, että itse pidän siitä, että saa kaivaa turvavillapaidat kaapeista ja vetää pipon korville. Vaikka kelit viilenevät, ehtii vielä pitää ulkotapahtumiakin. Itse sain osallistua tällä viikolla oman pihapiirini rentoon illanviettoon. Kesällä ulkona tapaaminen on luontevaa. Ilmojen viiletessä on kuitenkin helppoa linnottautua omiin oloihinsa. Siksi onkin erityisen tärkeää, että järjestetään ihan pokkana säästä välittämättä mahdollisuuksia kohtaamisiin.
Ulkotapahtumat ovat hienoja siinä mielessä, että osallistumiseen on matala kynnys. Jos ei muuten kehtaa mennä mukaan, voi aina esittää olevansa viemässä roskapussia ja jäädä vaivihkaa katsastelemaan tunnelmaa. Tai sitten ottaa koira tai lapsi mukaan backupiksi. Paras keino saada ihmiset rentoutumaan on kuitenkin livemusiikki. Kaikki eivät ole niin spontaaneja, että menisivät sujuvasti juttelemaan uusille tuttaville. Mukaan voi kuitenkin helposti ujuttautua live-esityksen varjolla. Saattaa olla helpompaa alkaa keskustella musiikista kuin kehitellä small talkia vaikkapa grillimakkaroiden kypsyysasteesta. Siitähän se juttu sitten saattaa lähteä liikkeelle.
Minulla on ilo asua taloyhtiössä, jossa asukkailla on innostusta ja energiaa järjestää tällaisia illanistujaisia. Ei tarvita kuin pari henkilöä, jotka osaavat huomata erityistaitoja kanssaihmisissään ja uskaltavat pyytää mukaan jakamaan osaamistaan muillekin. Meidän tapahtumassamme eräs asukas opasti polkupyörän huollossa, toinen kertoi, miten leivotaan juurileipää ja kolmas järjesti pop-up kierrätyshuoneen. Grillit olivat kuumana omille eväille ja ruokia jaettiin myös yhteisöllisesti. Sitten oli meitä muusikoita. Itse soittelin muutaman kappaleen trubaduurina. Naapurini, joka on huikea basisti, jammaili kavereinensa gipsyjazz -meiningillä. Se sopi pimenevään iltaan kuin villasukka saappaaseen.
Nämä rupeavat olemaan viimeisiä hetkiä ulkona tapahtuvaa musisointia ajatellen. Tosin olen itse esiintynyt ulkotapahtumassa helmikuussa -10´C pakkasessa. Voin kertoa, että se oli aika haastavaa niin laulajalle kuin soittajallekin. Loppukeikan kitaristi seisoi selin yleisöön lämpölamppuun päin, jotta sormet eivät jäätyisi. Itse yritin suunnata laulua mikkiin huivien ja karvahupun takaa. Siihen nähden pieni tihkusade ja kevyt tuulenviima ovat sivuseikkoja. Vielä ehtii siis koota naapurit tai ystävät koolle ja keksiä jotakin nastaa yhdessä.
Viime kirjoituksessani olin ”skidisti kujalla” katusoittamassa. Nyt oltiin ”yhdessä pihalla” illanvieton merkeissä. Ehkä seuraava päivitys voisi olla ”hullun hyvä keikka”, tälle linjalle kun olen näköjään lähtenyt. Aihe on nyt pinnalla, sillä mielenterveys liittyy olennaisesti erääseen suunnitteilla olevaan tapahtumaani. Siitä lisää lähempänä. 😉
Ihania syyspäiviä!
Olen sitä mieltä, että maailmassa tarvitaan monenlaista musiikkia. Elämän soundtrackille mahtuu erilaisia tilanteita ja fiiliksiä. Kuuntelisitko esimerkiksi samaa biisiä punttisalilla, romanttisilla treffeillä tai pikkujoulubileissä? Elämä on välillä kevyttä ja välillä raskasta ja niin saa musakin olla. Toiset tykkäävät buustata suuria fiiliksiä vieläkin suuremmilla biiseillä. Katson ihmetellen, kuinka jotkut kuuntelevat masentuneina mollivoittoista metallia ja maailman potkiessa päähän angstiräppiä. Toisia se puhdistaa. Itse olen joutunut vahvasti kokevana ja helposti tunteisiin hukkuvana opettelemaan tavan huijata itseä pois liiallisesta angstailusta. Tähän tarkoitukseen toimii esimerkiksi kevyt, hyväntuulinen ja hiukan hömppäkin popmusiikki.
Minusta on hiukan surullista, että joistain bändeistä tai biiseistä sanotaan, ettei se ei ole ”oikeaa” musiikkia. Tannoin Vain elämää -sarjassa Petra kertoi, kuinka Tik Takia arvosteltiin ja painettiin alaspäin. Surullisinta se on ehkä siksi, että tyttöjen keski-ikä bändiä aloittaessa oli vain 14-vuotta. Tällaisesta saa käsityksen, että etenkin nuorten tyttöjen esittämä tai kuuntelema musiikki ei voi olla arvostettavaa. Nuorten maailma on erilainen kuin aikuisten maailma, eikä sitä pitäisi arvostella ylhäältä päin.
Toki ymmärrän kritiikin siitä, millä tarkoituksella musiikkia tehdään ja ketkä niitä biisejä oikeasti tehtailevat. Onko musiikki vain kulutustavaraa tai bisnestä vai onko se jonkun hengentuote? Onko johonkin alakulttuuriin kuuluminen ja kyseisen musiikin kuunteleminen itse tarkoituksellista ryhmäytymistä ja muista erottumista? Vai onko ihmisillä liikkumatilaa olla välillä jonkilainen ja toisinaan toisenlainen. Minulla oli nuorempana tuttavia, joilla oli tarkat kriteerit siitä, millaista musiikkia saa kuunnella, että on siisti tyyppi. Omilla (lue: radio Helsingin juontajien) bändilöydöillä pädettiin porukassa ja ”huonolle musiikille” naureskeltiin armottomasti. Itselleni jäi aina hiukan epäselväksi, että millä perustella pisteet jaettiin.
Itse kuuntelen sujuvasti hyvin monenlaista musaa. Genreä enemmän kuuntelen ehkä onko jokin biisi toimiva. Taitavasti tehdyn biisin tunnistaa ainakin siitä, että sen saa taipumaan monentyylisiksi sovituksiksi. Jotkut kappaleet eivät enää toimi, niistä katoaa idea, jos ne riisuu simppeliksi akustiseksi kitara-laulu -versioksi. Tällä hetkellä itselläni kuunteluun valikoituu todennäköisimmin melodista hiphopia tai rauhallista ambientia. Jos pitää palautua stressistä kuuntelen jopa avaruusnauhoituksia tai valaiden ääniä. Sitä mukavampi on sitten treenailla pop/rock kipaleita omaa settiään varten.
Lopuksi vielä kuva yhden maailmankaikkeuden parhaan levyn sisäkannesta. Tämä kyseinen yksilö on selkeästi kulkenut mukana monessa paikassa ja uitettu monessa liemessä.
Koin taannoin aivan riemastuttavan yllätyksen omassa lähikirjastossani. Olin lainaamassa mitä lie opuksia, kun jostain alkoi kuulua aivan ihanaa pianomusiikkia. Ihmettelin aikani, että miten se voi kuulostaa aivan kuin joku soittaisi oikeasti pianoa. Miten kirjastossa saa soittaa musiikkia noin lujalla? Kaikkihan tietävät sanomattoman säännön, että kirjastossa liikutaan rauhallisesti ja puhutaan hiljaisella äänellä. Vaikka ei sääntö taida edes olla kirjoittamaton – muistan nähneeni lukutilojen luona ”anna muille lukurauha” -kehotuksia.
Virkailija kertoi minulle, että toisessa kerroksessa on piano, jota saa vapaasti soittaa. Itse asiassa soitin oli flyygeli, jollaista en ole päässyt kokeilemaan aikoihin. Täytyihän sitä siis käydä testaamassa. Heino Kasken Yö meren rannalla on yksi niistä kappaleista, joita olen viime aikoina treenaillut. Klasariohjelmistoni on tällä hetkellä melko suomalais-ranskalais -painotteinen. Lähitulevaisuudessa on mahdollista, että pidän aivan oikeankin konsertin. Tässä pieni tiiseri sitä odotellessa.
Hain muutama päivä sitten kitarani huollosta. Se oli melko pitkään soittokelvoton. En ole mikään kitaraekspertti ja sinnittelin epäkunnossa olevan soittimen kanssa liian pitkään. Mitkään saamani ”tee-se-itse” -vinkit eivät tuottaneet tulosta, mutta tuntui hassulta viedä melko uutta kitaraa huoltoon. Jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt heti viedä soitin ”kitaratohtorille”. Siinä oli jotakin ilmeisesti valmistusvaiheessa tullutta kremppaa, joka onneksi vielä saatiin kuntoon. Tämä episodi sai kuitenkin valitettavasti aikaan lievän viha-rakkaus-suhteen kyseistä soitinta kohtaan.
Minun pitää paljastaa eräs kummallinen juttu. Ajattelen toisinaan soittimia kuin elävinä olentoina. Niitä sopii kohdella kunnioituksella. Minua esimerkiksi kylmää rock-klisee, jossa kitara hajotetaan lavalla. Olen toisinaan suorastaan neuroottinen, ettei soittimilleni tapahdu mitään. Kerran unohdin käsilaukkuni kaupan sovituskoppiin, kun huolehdin vain siitä, että muistan ottaa kitarani mukaan. En voi myöskään sietää sitä, jos joku vieraani laittaa tavaroita pianoni päälle. Etenkin juomalasi pianon kannella on mielestäni suorastaan kunnianloukkaus. Soittimet ovat melko kalliita pidettäviksi sisustuselementteinä tai säilytystasoina.
Jokaisella soittimella on oma saundinsa, aivan kuten meillä ihmisilläkin. Jokainen soitin myös tuntuu erilaiselta. Onkin makuasia minkälainen peli keneenkin kolahtaa. Tietysti myös käyttötarkoitus vaikuttaa valintaan. Oma soitin pitää mielestäni kuitenkin ehdottomasti valita tunteella eikä järjellä. Kannattaa malttaa odottaa sitä oikeaa, eikä sännätä ostamaan mitä vain keppiä tai soivaa laatikkoa. Hmm, tämähän alkaa jo kuulostaa ”Näin löydät täydellisen kumppanin” tyyppiseltä artikkelilta. Toisaalta rinnastus ei välttämättä ole kaukaa haettu. Toisinaan en meinaa saada näppejäni irti soittimistani ja toisinaan voisin heittää ne saman tien seinään. Uskaltaisin väittää, että tällaiset fiilikset ovat ihan tavallisia pitkässä parisuhteessakin.
Nyt olisi siis aika oppia taas tuntemaan oma Epiphoneni. Kaikkien suhteiden perustan sanotaan olevan luottamus. Puiset soittimet ovat siitä hankalia, että materiaali elää lämpötilanvaihteluiden sun muun seurauksena. Säätöä ja viilausta saa siis varmasti tehdä tulevaisuudessakin. Jos en siis muuhun luota, niin ainkin osaan matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä soitinkorjaajaani.
Tekipä mieleni muistuttaa, että elävä musiikki on ihana asia. Mitä olisi juhlat tai bileilta ravintolassa ilman musaa? Musiikki kuulostaa toki hyvältä myös levyltä soitettuna, mutta livenä se nousee aivan uudelle tasolle. Mietipä hetki, että voit saada juhliisi jotain uniikkia ja ikimuistoista. Yksikään kappale ei esitettynä ole joka ilta täysin samanlainen. Eikö ole ihanaa ajatella, esiintyjä on laatinut biisilistan juuri sinun tilaisuuttasi ajatellen? Ehkä sinut yllätetään jollakin aivan erityisellä kappaleella. Tällaista jännitystä ei itse laadituilta spotify -listoilta saa.
Elävä ”postikortti” on myös ihana muisto vaikkapa valmistuvalle tai syntymäpäiväsankarille, jos ei itse pääse paikalle. Parhainta tietysti on, kun pääsee itsekin osallistumaan kokemukseen. Myötäliikutun aina, kun katson televisiosta LoveSuomi -ohjelmaa. Siinä ihmiset omistavat rakkailleen ja lähimmäisilleen jonkin erityisen biisin, minkä kyseinen artisti tai housebändi esittää yllätyksenä kyseiselle henkilölle. Esiintymispaikat ovat mitä yllättävimpiä ja kuulijoilleen merkityksellisiä. Musiikkia varten ei siis aina tarvita erityistilaisuutta. Se on oiva tapa muistuttaa läheisiä siitä, että he ovat tärkeitä.
Jos haluat buukata minut keikalle, se on todella helppoa. Laita vain sähköpostia tai soita, niin sovitaan asiasta. Minut löytää nyt myös artistit.com -sivustolta. Linkistä pääset tutkimaan profiiliani.
https://www.artistit.com/saara-berg
Minulla on erityinen suhde ravintoloihin, joiden nimessä on ”grilli”. Siitä tulee jotenkin rehti ja elämänläheinen fiilis. Liekö tämä johtuvan myös työhistoriastani eräässä lounasravintolassa, jota tuttavien kesken kutsuttiin Jambon baariksi. Paikan hivenen kaurismäkeläisessä miljöössä oli myös musiikkia ilmassa. Keittiössä (ja siivous-jatkoilla) ainakin lauleskeltiin kovasti, sillä suuri osa ravintolan työntekijöistä oli muusikoita. Toisinaan musavalinnat saattoivat olla asiakkaiden mielestä hiukan erikoisia. Levysoittimeen saattoi löytää tiensä niin Alamaailman vasaroiden albumi kuin Khachaturianin pianokonserttokin silloin, kun itse paikan päämaestro ei ollut valvomassa.
Safka ja musa on toimiva yhdistelmä, eihän siitä mihinkään pääse. Safkalla tarkoitetaan tässä yhteydessä mutkatonta gastropub -tyylistä ravintoa. Vielä muutama vuosi sitten tarjoilin asiakkaille grillipihvejä paistetuilla perunoilla tai wienerleikettä ranuilla. Nyt saan ilokseni osallistua hengen ravinnon tuottamiseen musakattauksen merkeissä. Viimeksi esiinnyin Ravintola Pallogrillissä Konalassa. Jos grilleistä ja musiikista puhutaan, vielä olisi kokematta ainakin legendaarinen Käpygrillin lava Käpylässä sekä Helmi grilli Kontulassa. Kertokaas mitä muita musailua arvostavia ”grillejä” Helsingistä ja lähestöltä läytyy.
Kuvat otettu Barcelonassa.
Tässä parit tilannekuvat ja fiilikset eilisistä Pallogrillin avajaisista. Omalta osaltani voin sanoa, että ilta oli tunnelmallinen ja oli mukavaa soittaa. Yleisökin tuntui nauttivan kovasti. Remontti oli ilmeisen onnistunut ja nyt kelpaa syödä, juoda ja nauttia laajasta ohjelmatarjonnasta. Ruoka paikassa on tosiaankin erinomaista ja sydämellä tehtyä. Olen itse salaattifriikki ja ainakaan kana-cesarsalaatti ei eilen tuottanut pettymystä.
Sain kuulla asiakkailta, että tällaista paikkaa on todella odotettu. Erilaista ohjelmaa on ainakin neljä kertaa kuussa: bändejä, trubaduureja ja standupia. Eilen jälkeeni lavalle astui upea Erja Uitto bändeineen. Ei voi, kun ihailla näiden muusikoiden ammattitaitoa ja tatsia. Erja on aivan huikea laulaja ja esiintyjä. Illasta jäi siis mukava fiilis. Toivottavasti nähdään uudestaankin Konalassa.
Minusta on ihanaa, että olen vihdoin löytänyt oman näköiseni tavan osallistua vapaaehtoistoimintaan. Olen nyt muutamia kertoja käynyt kaupunginosani asukastalolla soittamassa varttuneemmalle väelle. Olen esittänyt klassisia tunnettuja pianokappaleita ja elokuvamusiikkia sekä säestänyt yhteislauluja. Vastaanotto on ollut mitä ilahtuneinta ja minua on pyydetty yhä uusiin senioreiden ryhmiin vierailemaan.
Tuntuu tosi hyvältä, kun voi ilahduttaa muita asialla, joka on myös itselle todella tärkeä. Eräs rouva haluaisi aina kuulla Palmgrenin Yö Meren rannalla, kun se on niin koskettava kappale. Toinen iäkkäämpi rouva taas intoutui viimeksi laulamaan kauniilla, kirkkaalla sopraanollaan yhteislauluja, kun löytyi hänelle tuttuja biisejä. Kuulemma ”silmät ja jäsenet eivät enää toimi, mutta onneksi sentään lauluääni on vielä tallessa”. Eikä haittaa, vaikkei piano olisi parhaassa vireessä tai laulujen sanat tulisi mieleen. Sitten otetaan ensimmäinen säkeistö uudestaan ja vieläkin raikuvammin.
Mikä parasta, oppiminen ja voimaantuminen on molemminpuolista. Minusta on hauskaa kertoa itselleni tärkeistä kappaleista ja säveltäjistä. Itse olen saanut kuulla minulle aivan uusia lauluja. Olen säestänyt vanhoja koululauluklassikoita, jotka ovat itselleni vieraita, mutta osallistujat muistavat tekstit sanasta sanaan. Olen myös haltioituneena saanut kuunnella tarinoita ja muistoja aikojen takaa.
Kaikki lähti siitä, että kyllästyin soittamaan yksin kotonani seinille – ja naapureille seinien takana. Tiesin, että asukastalolla käy paljon ikäihmisiä, jotka eivät välttämättä pääse niin helposti elävän musiikin pariin. Halusin tehdä oman osani tämän epäkohdan korjaamiseksi. Musiikin kieli on niin ovela, että sen avulla pääsee osallistumaan ihan jokainen. Ei haittaa, vaikkei muuten löytyisi yhteistä kieltä tai sanat eivät enää tulisi mieleen.
Muille soittaessa huomaa myös sen, kuinka musiikki todella on parasta vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Kun kokemukseen osallistuu useampi ihminen, voi kukin peilata fiiliksiä, joita musiikki herättää. Sama kappale voi viedä eri maailmoihin kuulijasta riippuen ja se on tosi kiinnostavaa. Näistä kohtaamisista on syntynyt myös ideoita siitä, miten instrumentaalimusiikkia voisi käyttää eri tilanteissa uudella tavalla. Ehkä jokin päivä pääsette järjestämääni musiikkia&mindfullnesia -tuokioon rentoutumaan tai miettimään ihmisen elämänkaarta esityksessä, jossa yhdistyy pianomusiikki, sanataide ja elektroninen ”avaruusromu”-äänimaailma.
Trubaduuri Saara Berg 