Yhdessä pihalla

Ihana syksy on saapumassa. Sanon ihana siksi, että itse pidän siitä, että saa kaivaa turvavillapaidat kaapeista ja vetää pipon korville. Vaikka kelit viilenevät, ehtii vielä pitää ulkotapahtumiakin. Itse sain osallistua tällä viikolla oman pihapiirini rentoon illanviettoon. Kesällä ulkona tapaaminen on luontevaa. Ilmojen viiletessä on kuitenkin helppoa linnottautua omiin oloihinsa. Siksi onkin erityisen tärkeää, että järjestetään ihan pokkana säästä välittämättä mahdollisuuksia kohtaamisiin.

Ulkotapahtumat ovat hienoja siinä mielessä, että osallistumiseen on matala kynnys. Jos ei muuten kehtaa mennä mukaan, voi aina esittää olevansa viemässä roskapussia ja jäädä vaivihkaa katsastelemaan tunnelmaa. Tai sitten ottaa koira tai lapsi mukaan backupiksi. Paras keino saada ihmiset rentoutumaan on kuitenkin livemusiikki. Kaikki eivät ole niin spontaaneja, että menisivät sujuvasti juttelemaan uusille tuttaville. Mukaan voi kuitenkin helposti ujuttautua live-esityksen varjolla. Saattaa olla helpompaa alkaa keskustella musiikista kuin kehitellä small talkia vaikkapa grillimakkaroiden kypsyysasteesta. Siitähän se juttu sitten saattaa lähteä liikkeelle.

Minulla on ilo asua taloyhtiössä, jossa asukkailla on innostusta ja energiaa järjestää tällaisia illanistujaisia. Ei tarvita kuin pari henkilöä, jotka osaavat huomata erityistaitoja kanssaihmisissään ja uskaltavat pyytää mukaan jakamaan osaamistaan muillekin. Meidän tapahtumassamme eräs asukas opasti polkupyörän huollossa, toinen kertoi, miten leivotaan juurileipää ja kolmas järjesti pop-up kierrätyshuoneen. Grillit olivat kuumana omille eväille ja ruokia jaettiin myös yhteisöllisesti. Sitten oli meitä muusikoita. Itse soittelin muutaman kappaleen trubaduurina. Naapurini, joka on huikea basisti, jammaili kavereinensa gipsyjazz -meiningillä. Se sopi pimenevään iltaan kuin villasukka saappaaseen.

Nämä rupeavat olemaan viimeisiä hetkiä ulkona tapahtuvaa musisointia ajatellen. Tosin olen itse esiintynyt ulkotapahtumassa helmikuussa -10´C pakkasessa. Voin kertoa, että se oli aika haastavaa niin laulajalle kuin soittajallekin. Loppukeikan kitaristi seisoi selin yleisöön lämpölamppuun päin, jotta sormet eivät jäätyisi. Itse yritin suunnata laulua mikkiin huivien ja karvahupun takaa. Siihen nähden pieni tihkusade ja kevyt tuulenviima ovat sivuseikkoja. Vielä ehtii siis koota naapurit tai ystävät koolle ja keksiä jotakin nastaa yhdessä.

Viime kirjoituksessani olin ”skidisti kujalla” katusoittamassa. Nyt oltiin ”yhdessä pihalla” illanvieton merkeissä. Ehkä seuraava päivitys voisi olla ”hullun hyvä keikka”, tälle linjalle kun olen näköjään lähtenyt. Aihe on nyt pinnalla, sillä mielenterveys liittyy olennaisesti erääseen suunnitteilla olevaan tapahtumaani. Siitä lisää lähempänä. 😉

Ihania syyspäiviä!