Taustamusiikkia juhliin

Vaikka pidän trubaduurina kulkemisen helppoudesta, on myös mukavaa esiintyä yhdessä muiden soittajien kanssa. Toisinaan ihmiset toivovat tilaisuuteensa duoa, jolloin biisirepertuaari ja sovitukset monipuolistuvat. Teen tällä hetkellä duo-keikkoja veljeni Petjan kanssa, joka on kitaristi sekä lyömäsoittaja. Kitara-lyömäsoittimet-laulu kombo on jo melkein kuin pieni bändi. Biiseihin tulee myös heti lisää väriä, kun niihin saadaan stemmat miesäänen laulamana.

Viime viikonloppuna meidät tilattiin esiintymään tupaantuliaisiin Saloon. Tilaisuudesta jäi hyvä fiilis, kuten urheilija saattaisi todeta kisan jälkeen. Meidän suoritukseemme kuului kaksi 45min setillistä kansainvälistä musiikkia. Soitimme pienellä parvella, josta aukesi näkymä olohuoneeseen ja ruokailutilaan. Toiveena oli taustamusiikkia, jotta ihmiset voisivat myös seurustella musiikin kuuntelun lomassa. Valitsimmekin ohjelmaan kappaleita, jotka tekevät mukavan leppoisan tunnelman juhlapaikalle.

Petja oli tällä kertaa koko keikan kitaranvarressa. Itselleni teki hyvää keskittyä vain laulamiseen, se kun on intohimoni. Oli myös suurenmoista päästä esittämään kappaleita, jotka on vaikea saada toimimaan soolona. Erityisesti ihastuin versioihimme kappaleista Sunshine of My Life (Stevie Wonder), Lullaby of Birdland sekä Tears Dry on Their Own (Amy Winehouse). Juhlavieraat kehuivat ohjelmamme monipuolisuutta. Onnistuneet keikat inspiroivat aina uusille urille. Aina löytyy uusia genrejä ja artisteja, joihin tutustua. Minua ehkä pidetään rock/pop tyyppinä, sillä kategorian biisit ovat eniten minulla soitossa. Löydän kuitenkin tilaisuuden tullen itsestäni myös reilun ripauksen soulmamaa sekä jazzleidiä. Voin jälleen todeta sen, että musiikin tekemisen ihanuus on siinä, että aina löytyy uutta opittavaa.

Yhdessä pihalla

4075 (2)

Ihana syksy on saapumassa. Sanon ihana siksi, että itse pidän siitä, että saa kaivaa turvavillapaidat kaapeista ja vetää pipon korville. Vaikka kelit viilenevät, ehtii vielä pitää ulkotapahtumiakin. Itse sain osallistua tällä viikolla oman pihapiirini rentoon illanviettoon. Kesällä ulkona tapaaminen on luontevaa. Ilmojen viiletessä on kuitenkin helppoa linnottautua omiin oloihinsa. Siksi onkin erityisen tärkeää, että järjestetään ihan pokkana säästä välittämättä mahdollisuuksia kohtaamisiin.

Ulkotapahtumat ovat hienoja siinä mielessä, että osallistumiseen on matala kynnys. Jos ei muuten kehtaa mennä mukaan, voi aina esittää olevansa viemässä roskapussia ja jäädä vaivihkaa katsastelemaan tunnelmaa. Tai sitten ottaa koira tai lapsi mukaan backupiksi. Paras keino saada ihmiset rentoutumaan on kuitenkin livemusiikki. Kaikki eivät ole niin spontaaneja, että menisivät sujuvasti juttelemaan uusille tuttaville. Mukaan voi kuitenkin helposti ujuttautua live-esityksen varjolla. Saattaa olla helpompaa alkaa keskustella musiikista kuin kehitellä small talkia vaikkapa grillimakkaroiden kypsyysasteesta. Siitähän se juttu sitten saattaa lähteä liikkeelle.

Minulla on ilo asua taloyhtiössä, jossa asukkailla on innostusta ja energiaa järjestää tällaisia illanistujaisia. Ei tarvita kuin pari henkilöä, jotka osaavat huomata erityistaitoja kanssaihmisissään ja uskaltavat pyytää mukaan jakamaan osaamistaan muillekin. Meidän tapahtumassamme eräs asukas opasti polkupyörän huollossa, toinen kertoi, miten leivotaan juurileipää ja kolmas järjesti pop-up kierrätyshuoneen. Grillit olivat kuumana omille eväille ja ruokia jaettiin myös yhteisöllisesti. Sitten oli meitä muusikoita. Itse soittelin muutaman kappaleen trubaduurina. Naapurini, joka on huikea basisti, jammaili kavereinensa gipsyjazz -meiningillä. Se sopi pimenevään iltaan kuin villasukka saappaaseen.

Nämä rupeavat olemaan viimeisiä hetkiä ulkona tapahtuvaa musisointia ajatellen. Tosin olen itse esiintynyt ulkotapahtumassa helmikuussa -10´C pakkasessa. Voin kertoa, että se oli aika haastavaa niin laulajalle kuin soittajallekin. Loppukeikan kitaristi seisoi selin yleisöön lämpölamppuun päin, jotta sormet eivät jäätyisi. Itse yritin suunnata laulua mikkiin huivien ja karvahupun takaa. Siihen nähden pieni tihkusade ja kevyt tuulenviima ovat sivuseikkoja. Vielä ehtii siis koota naapurit tai ystävät koolle ja keksiä jotakin nastaa yhdessä.

kokovartalo

Viime kirjoituksessani olin ”skidisti kujalla” katusoittamassa. Nyt oltiin ”yhdessä pihalla” illanvieton merkeissä. Ehkä seuraava päivitys voisi olla ”hullun hyvä keikka”, tälle linjalle kun olen näköjään lähtenyt. Aihe on nyt pinnalla, sillä mielenterveys liittyy olennaisesti erääseen suunnitteilla olevaan tapahtumaani. Siitä lisää lähempänä. 😉

Ihania syyspäiviä!

Pop up -pianomusiikkia

Koin taannoin aivan riemastuttavan yllätyksen omassa lähikirjastossani. Olin lainaamassa mitä lie opuksia, kun jostain alkoi kuulua aivan ihanaa pianomusiikkia. Ihmettelin aikani, että miten se voi kuulostaa aivan kuin joku soittaisi oikeasti pianoa. Miten kirjastossa saa soittaa musiikkia noin lujalla? Kaikkihan tietävät sanomattoman säännön, että kirjastossa liikutaan rauhallisesti ja puhutaan hiljaisella äänellä. Vaikka ei sääntö taida edes olla kirjoittamaton – muistan nähneeni lukutilojen luona ”anna muille lukurauha” -kehotuksia.

Virkailija kertoi minulle, että toisessa kerroksessa on piano, jota saa vapaasti soittaa. Itse asiassa soitin oli flyygeli, jollaista en ole päässyt kokeilemaan aikoihin. Täytyihän sitä siis käydä testaamassa. Heino Kasken Yö meren rannalla on yksi niistä kappaleista, joita olen viime aikoina treenaillut. Klasariohjelmistoni on tällä hetkellä melko suomalais-ranskalais -painotteinen. Lähitulevaisuudessa on mahdollista, että pidän aivan oikeankin konsertin. Tässä pieni tiiseri sitä odotellessa.