Soitinrakkaat

Hain muutama päivä sitten kitarani huollosta. Se oli melko pitkään soittokelvoton. En ole mikään kitaraekspertti ja sinnittelin epäkunnossa olevan soittimen kanssa liian pitkään. Mitkään saamani ”tee-se-itse” -vinkit eivät tuottaneet tulosta, mutta tuntui hassulta viedä melko uutta kitaraa huoltoon. Jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt heti viedä soitin ”kitaratohtorille”. Siinä oli jotakin ilmeisesti valmistusvaiheessa tullutta kremppaa, joka onneksi vielä saatiin kuntoon. Tämä episodi sai kuitenkin valitettavasti aikaan lievän viha-rakkaus-suhteen kyseistä soitinta kohtaan.

Minun pitää paljastaa eräs kummallinen juttu. Ajattelen toisinaan soittimia kuin elävinä olentoina. Niitä sopii kohdella kunnioituksella. Minua esimerkiksi kylmää rock-klisee, jossa kitara hajotetaan lavalla. Olen toisinaan suorastaan neuroottinen, ettei soittimilleni tapahdu mitään. Kerran unohdin käsilaukkuni kaupan sovituskoppiin, kun huolehdin vain siitä, että muistan ottaa kitarani mukaan. En voi myöskään sietää sitä, jos joku vieraani laittaa tavaroita pianoni päälle. Etenkin juomalasi pianon kannella on mielestäni suorastaan kunnianloukkaus. Soittimet ovat melko kalliita pidettäviksi sisustuselementteinä tai säilytystasoina.

Jokaisella soittimella on oma saundinsa, aivan kuten meillä ihmisilläkin. Jokainen soitin myös tuntuu erilaiselta. Onkin makuasia minkälainen peli keneenkin kolahtaa. Tietysti myös käyttötarkoitus vaikuttaa valintaan. Oma soitin pitää mielestäni kuitenkin ehdottomasti valita tunteella eikä järjellä. Kannattaa malttaa odottaa sitä oikeaa, eikä sännätä ostamaan mitä vain keppiä tai soivaa laatikkoa. Hmm, tämähän alkaa jo kuulostaa ”Näin löydät täydellisen kumppanin” tyyppiseltä artikkelilta. Toisaalta rinnastus ei välttämättä ole kaukaa haettu. Toisinaan en meinaa saada näppejäni irti soittimistani ja toisinaan voisin heittää ne saman tien seinään. Uskaltaisin väittää, että tällaiset fiilikset ovat ihan tavallisia pitkässä parisuhteessakin.

Nyt olisi siis aika oppia taas tuntemaan oma Epiphoneni. Kaikkien suhteiden perustan sanotaan olevan luottamus. Puiset soittimet ovat siitä hankalia, että materiaali elää lämpötilanvaihteluiden sun muun seurauksena. Säätöä ja viilausta saa siis varmasti tehdä tulevaisuudessakin. Jos en siis muuhun luota, niin ainkin osaan matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä soitinkorjaajaani.