Hain muutama päivä sitten kitarani huollosta. Se oli melko pitkään soittokelvoton. En ole mikään kitaraekspertti ja sinnittelin epäkunnossa olevan soittimen kanssa liian pitkään. Mitkään saamani ”tee-se-itse” -vinkit eivät tuottaneet tulosta, mutta tuntui hassulta viedä melko uutta kitaraa huoltoon. Jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt heti viedä soitin ”kitaratohtorille”. Siinä oli jotakin ilmeisesti valmistusvaiheessa tullutta kremppaa, joka onneksi vielä saatiin kuntoon. Tämä episodi sai kuitenkin valitettavasti aikaan lievän viha-rakkaus-suhteen kyseistä soitinta kohtaan.

Minun pitää paljastaa eräs kummallinen juttu. Ajattelen toisinaan soittimia kuin elävinä olentoina. Niitä sopii kohdella kunnioituksella. Minua esimerkiksi kylmää rock-klisee, jossa kitara hajotetaan lavalla. Olen toisinaan suorastaan neuroottinen, ettei soittimilleni tapahdu mitään. Kerran unohdin käsilaukkuni kaupan sovituskoppiin, kun huolehdin vain siitä, että muistan ottaa kitarani mukaan. En voi myöskään sietää sitä, jos joku vieraani laittaa tavaroita pianoni päälle. Etenkin juomalasi pianon kannella on mielestäni suorastaan kunnianloukkaus. Soittimet ovat melko kalliita pidettäviksi sisustuselementteinä tai säilytystasoina.

Jokaisella soittimella on oma saundinsa, aivan kuten meillä ihmisilläkin. Jokainen soitin myös tuntuu erilaiselta. Onkin makuasia minkälainen peli keneenkin kolahtaa. Tietysti myös käyttötarkoitus vaikuttaa valintaan. Oma soitin pitää mielestäni kuitenkin ehdottomasti valita tunteella eikä järjellä. Kannattaa malttaa odottaa sitä oikeaa, eikä sännätä ostamaan mitä vain keppiä tai soivaa laatikkoa. Hmm, tämähän alkaa jo kuulostaa ”Näin löydät täydellisen kumppanin” tyyppiseltä artikkelilta. Toisaalta rinnastus ei välttämättä ole kaukaa haettu. Toisinaan en meinaa saada näppejäni irti soittimistani ja toisinaan voisin heittää ne saman tien seinään. Uskaltaisin väittää, että tällaiset fiilikset ovat ihan tavallisia pitkässä parisuhteessakin.

Nyt olisi siis aika oppia taas tuntemaan oma Epiphoneni. Kaikkien suhteiden perustan sanotaan olevan luottamus. Puiset soittimet ovat siitä hankalia, että materiaali elää lämpötilanvaihteluiden sun muun seurauksena. Säätöä ja viilausta saa siis varmasti tehdä tulevaisuudessakin. Jos en siis muuhun luota, niin ainkin osaan matalalla kynnyksellä ottaa yhteyttä soitinkorjaajaani.

 

 

Tekipä mieleni muistuttaa, että elävä musiikki on ihana asia. Mitä olisi juhlat tai bileilta ravintolassa ilman musaa? Musiikki kuulostaa toki hyvältä myös levyltä soitettuna, mutta livenä se nousee aivan uudelle tasolle. Mietipä hetki, että voit saada juhliisi jotain uniikkia ja ikimuistoista. Yksikään kappale ei esitettynä ole joka ilta täysin samanlainen. Eikö ole ihanaa ajatella, esiintyjä on laatinut biisilistan juuri sinun tilaisuuttasi ajatellen? Ehkä sinut yllätetään jollakin aivan erityisellä kappaleella. Tällaista jännitystä ei itse laadituilta spotify -listoilta saa.

Elävä ”postikortti” on myös ihana muisto vaikkapa valmistuvalle tai syntymäpäiväsankarille, jos ei itse pääse paikalle. Parhainta tietysti on, kun pääsee itsekin osallistumaan kokemukseen. Myötäliikutun aina, kun katson televisiosta LoveSuomi -ohjelmaa. Siinä ihmiset omistavat rakkailleen ja lähimmäisilleen jonkin erityisen biisin, minkä kyseinen artisti tai housebändi esittää yllätyksenä kyseiselle henkilölle. Esiintymispaikat ovat mitä yllättävimpiä ja kuulijoilleen merkityksellisiä. Musiikkia varten ei siis aina tarvita erityistilaisuutta. Se on oiva tapa muistuttaa läheisiä siitä, että he ovat tärkeitä.

Jos haluat buukata minut keikalle, se on todella helppoa. Laita vain sähköpostia tai soita, niin sovitaan asiasta. Minut löytää nyt myös artistit.com -sivustolta. Linkistä pääset tutkimaan profiiliani.

https://www.artistit.com/saara-berg