Trubaduuri Helsinki

Yritystilaisuudet ovat aina ainutlaatuisia esiintymistilanteita. Työyhteisöitä ja yrityksiä kun on niin monenlaisia omine erityispiirteineen ja yksilöineen. Esiinnyin 8.6. virkistyspäivässä, jonka Sievo oli järjestänyt työntekijöilleen toimistollaan Helsingissä. Sain etukäteistiedon, että toiveena on kaksi settiä, joista ensimmäinen olisi perheille sopiva ja toinen railakkaampi aikuisten illanviettoon.

Olen aina innoissani ammatillisista haasteista. Olen aiemmin esittänyt lastenlauluja tilaisuuksissa, joissa on myös pieniä vieraita. Aina hauskoja ovat leikkilaulut, joissa lapset ja sen varjolla aikuisetkin pääsevät liikkumaan. Parhaita ovat Fröbelin palikoiden Jumppalaulu sekä Huugi-guugi. Lähes jokainen tunnistaa pää-olkapää-peppu -säkeen. Itse jumppa ei sitten välttämättä olekaan niin helppoa, vauhti kun kiihtyy kerta kerralta. Tämä tietysti on hulvatonta eikä jätä ketään mörökölliksi.

Tässä yrityksessä työntekijät perheineen olivat hyvin kansainvälistä joukkoa ja päätin rakentaa setin englanninkielisten kappaleiden pohjalle. Arvelin nuoremman väen tuntevan uudempaa musiikkia, joten harjoittelin ohjelmistooni viime vuosien hittejä kuten Aviciin Wake me Up, Taylor Swiftin Blank Space ja Katy Perryn Firework. Tiesin myös, että jokainen pieni (ja tällainen vähän isompikin) tyttö syttyisi Frozen elokuvan teemakappaleesta Let it go. Tuo biisi on aivan huikea ja laulullisesti sopivan haastava.

Pidän siitä, että voin kehittää taitojani laulajana, mutta myös ylipäätään musiikkona. Jokaista keikkaa varten opettelen mielelläni uusia kappaleita. Pyrin myös päivittämään tietämystäni sekä menneiden vuosikymmenten että tämän päivän artisteista ja tyyleistä jatkuvasti. On tärkeää pysyä kartalla siitä, minkälaista musiikkia eri ikäiset ja taustaiset ihmiset kuuntelevat. Jokainen keikka on tilaisuus oppia uutta. Tämä esiintyminen oli myös siitä erilainen, että käytin ensimmäistä kertaa looperia keikkatilanteessa. Tuo on aika veikeä laite, sillä siihen voi nauhoittaa vaikkapa taustakompin kitaraa rummuttaen tai taustariffin. Tämä tuo biiseihin heti lisää ulottuvuutta plus on hauskaa seurata miten äänikerroksia voi rakennella. Käy kurkkaamassa facebook -sivuillani videoita looppailusessioistani.

Ilta oli rento ja kaikki vaikuttivat viihtyvän hyvin. Juttelin monien mukavien ihmisten kanssa ja sain kiittävää palautetta. Sain vielä herrasmiesapua tavaroideni roudaamisessa autolle. Vaikka olenkin tottunut liikkumaan kantamuksineni suht ketterästi, en pahastu jos joku tarjoutuu vaikkapa pitelemään minulle ovea. 😉 Tällainen jugend näkymä avautui toimiston ikkunasta. Ei siis lainkaan hullumpi sijainti.

Yksi vastaus artikkeliiin “Trubaduuri Helsinki

  1. Itsekin monia yritystapahtumia nähneenä voin sanoa myös, että ne on vähän erilaisia. Osallistujia kun on moneen lähtöön. Musiikki on kylläkin minusta aina hyvä ohjelmanumero.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.