Monilla on näkynyt somessa päivityksiä, joissa kiteytellään menneen vuoden keloja. Itse olen tässä vähän jälkijunassa. Joulunaika ja vuoden vaihde ovat menneet omassa kuplassa. Jotain uutta on aluillaan omassa elämässäni ja sen sisäistäminen vaatii hiukan hiljaisuutta. Eli hengissä ollaan, vahvemmin kuin aikoihin.

Viime vuosi on ollut itselleni kiinnostava. Olen päässyt monipuolistamaan muusikon työtäni esiintymällä erilaisissa ympäristöissä. Viime vuonna kyselyitä tuli erityisen paljon muistotilaisuuksiin ja ristiäisiin. Tämä ilahduttaa minua, sillä kyseisissä tilaisuuksissa tulee soitettua erilaista ohjelmistoa kuin vaikkapa synttärikeikoilla. Kyseisiä bileitä on tänäkin vuonna ollut keikkakalenterissani eniten. Kiireisin kuukausi oli elokuu, jolloin jouduin toden teolla sovittelemaan aikatauluja ja ”myymään tyhjääkin” kun ei moneen paikkaan voi samaan aikaan taipua. Hankaluutena on se, että livemusiikkia tilataan lähes ainoastaan viikonlopuiksi. Itseäni ei haittaa viettää viikonloppuja työkeikoilla. Ikävää kuitenkin on, jos ei voi ottaa vastaan kaikkia tarjouksia.

Tänä vuonna olen myös päässyt elvyttämään pianistiuttani klasarimusiikilla ja opettamaan alkeisoppilaille pianonsoiton perusteita. Opettaminen on ollut tosi innostavaa ja ruokkinut myös omaa tekemistäni muusikkona. Olen päässyt säestämään konsertteja ja yhteislaulutuokioita sekä harjoitellut ohjelmistoa omaksi ilokseni. Tällä tiellä aion jatkaa ja suunnitteilla on muun muassa vesiaiheinen suomalaisen pianomusiikin konsertti, jonka toivon toteutuvan maaliskuussa, jolloin vietetään maailman vesipäivää. Mikä ilmentäisikään paremmin suomalaisuutta kuin vesi eri olomuodoissaan. Lunta tosin täällä etelässä näkee harmillisen vähän.

Oman taiteilijuuden ja luovuuden kannalta mieleenpainuvinta tänä vuonna on ollut oman runokokoelman valmiiksi saattaminen. Olen kirjoittanut runoja, laululyriikkaa, päiväkirjoja ja pieniä tarinoita niin pitkään kuin åystyn muistamaan. Parisen vuotta sitten sain tarpeeksi tahdonvoimaa alkaa toden teolla laatia kasaan runoja, jotka voisi julkaista kokoelman muodossa. Prosessi oli pidempi ja vaativampi kuin olin ajatellut. Monta kertaa teki mieli luovuttaakin. Lopulta kaikki palaset kuitenkin loksahtivat kohdalleen ja joulukuussa sain käsiini valmiin kirjan. Siitä tuli lopulta juuri sellainen kuin olin toivonutkin. Mielestäni se on kaunis, lohdullinen, raastavakin teemoiltaan. Kannen kuvan maalasi ihana ystäväni Sara Rantanen, sielun sisko ja ajatusteni lukija.

Tänä vuonna jatkan runon parissa ainakin muutaman esityksen verran. Tammikuussa saan kunnian olla lämmittelemässä runo open mic -tilaisuutta Riihimäen Vihreällä talolla. Tarkoituksena on myös järjestää tilaisuus, jossa kirjani runot ja oma musiikkini yhdistyy draamalliseksi kokonaisuudeksi. Odotan tätä innolla ja pienellä pelollakin. Kuinka jännittävää voi olla paljastaa itsestään jotakin noin avoimesti yleisölle. Omien tuotosten kanssa esiin astuminen on niin paljon paljaampaa kuin toisten kappaleiden esittäminen juhlissa. Oman teoksensa kanssa on toisaalta haavoittuvainen ja samalla vahva. Ei voi muuta kuin seistä omien sanojensa takana, tuli mitä tuli, löytää vahvuus sisältä päin. Juuri se tekee esiintymisestä niin kaunista ja erityistä.

Tämän vuoden suunnitelmiin kuuluu myös panostaa enemmän laululyriikkaan. Oma urani trubaduurina on lähtenyt käyntiin tarpeesta purkaa ajatuksia sanoiksi ja kiteyttää niitä biisien muotoon. Viime vuosina biisin teko on jäänyt muulta kirjoittamiselta. Nyt kuitenkin vaikuttaa tuulet kääntyneen kohti laulujen maailmaa. Vielä kun vastaan pelmahti mahdollisuus tehdä yhteistyötä toisen muusikon kanssa. En ole ennen kokeillut laulun kirjoittamista yhteistyönä. Kiinnostavaa ja opettavaista kokeilla sellaistakin. Kun nyt on runokirja kasassa, seuraava haave on tietysti saada omia kappaleita levylle. Saa nähdä millä syklillä tämä toteutuu. Täytyy laittaa tapahtumaan.

   

Olen viime vuonna havahtunut myös siihen kuinka paljon voi muilta ihmisiltä oppia. Muusikkona joutuu miettimään ja opettelemaan paljon asioita; markkinointia, videoiden ja kuvien editointia, keikkamyyntiä, apurahojen hakemista jne. Lista on loputon. Onneksi ympärille on löytynyt ihania ihmisiä, joilta voi kysyä neuvoa. Joissakin yhteyksissä somea parjataan ja väitetään sen lisäävän kateutta ja kilpailua. En itse koe ollenkaan näin. Saan todella paljon iloa ja inspiraatiota, kun seuraan muiden instastooreja ja päivityksiä. Toisilta voi saada vinkkejä, kuinka tehdä asiat paremmin, helpommin ja kauniimmin – työssä, mutta myös elämässä ylipäätään. Uskon että kun levittää hyviä asioita, synnyttää se taas uusia ideoita, jotka jatkavat ja jalostuvat matkalla ihmiseltä seuraavalle. Asioiden jakamisessa ja verkostoissa on voimaa. Paineita voi luoda vain itse itselleen. Nämä lauseet voisivat olla suoraan joltakin ärsyttävältä elämäntaitosivustolta. Jotenkin niissä kuitenkin on minusta järkeä.

Itselläni kiinnostukset tuntuvat kulkevan sykleissä. Kun saan yhden projektin loppuun, saattaakin alkaa mieleni tehdä jotakin muuta. Vanha tekee tilaa uudelle kehittyä, kunhan ei jää kynsin hampain rimpuilemaan kiinni. Harvoin syklit myöskään etenevät mitenkään järkiperäisesti tai samantahtisesti. Olen aina ajatellut, että vuoden vaihtuminen on hiukan keinotekoinen tapa ajatella aikaa. Mikä siinä loppuu ja alkaa, ellei itse laita loppumaan ja alkamaan. Elämässä on kuitenkin hyvä olla virstanpylväitä, oli ne kelle mitäkin; vuoden vaihtuminen, oma syntymäpäivä, syyspäivän tasauksen hetki (kuten agrikulttuureissa). Itselleni tähän vuoden vaihteeseen on latautunut yllättäen paljon taitekohtia; ihmissuhteissa, luovissa projekteissa sekä syvällisemmin elämän suuntaa luotsatessa. Tuntuu hyvältä hypätä uudelle vuosikymmenelle. Minkä lie pasaatituulen siivelle olen päässyt, viime vuosien taifuunien jälkeen.

Ihanaa alkanutta vuotta ja samalla vuosikymmentä sekä paljon paljon rakkautta. Itselläni soi päässä Don huonot

Tuulee, kun sinä olet tuuli ja minä olen höyhen sun vietävänä
tuulee, kun kaupungissa tuulee, me korkealle noustaan taas.