Elämän soundtrack

Olen sitä mieltä, että maailmassa tarvitaan monenlaista musiikkia. Elämän soundtrackille mahtuu erilaisia tilanteita ja fiiliksiä. Kuuntelisitko esimerkiksi samaa biisiä punttisalilla, romanttisilla treffeillä tai pikkujoulubileissä? Elämä on välillä kevyttä ja välillä raskasta ja niin saa musakin olla. Toiset tykkäävät buustata suuria fiiliksiä vieläkin suuremmilla biiseillä. Katson ihmetellen, kuinka jotkut kuuntelevat masentuneina mollivoittoista metallia ja maailman potkiessa päähän angstiräppiä. Toisia se puhdistaa. Itse olen joutunut vahvasti kokevana ja helposti tunteisiin hukkuvana opettelemaan tavan huijata itseä pois liiallisesta angstailusta. Tähän tarkoitukseen toimii esimerkiksi kevyt, hyväntuulinen ja hiukan hömppäkin popmusiikki.

Minusta on hiukan surullista, että joistain bändeistä tai biiseistä sanotaan, ettei se ei ole ”oikeaa” musiikkia. Tannoin Vain elämää -sarjassa Petra kertoi, kuinka Tik Takia arvosteltiin ja painettiin alaspäin. Surullisinta se on ehkä siksi, että tyttöjen keski-ikä bändiä aloittaessa oli vain 14-vuotta. Tällaisesta saa käsityksen, että etenkin nuorten tyttöjen esittämä tai kuuntelema musiikki ei voi olla arvostettavaa. Nuorten maailma on erilainen kuin aikuisten maailma, eikä sitä pitäisi arvostella ylhäältä päin.

Toki ymmärrän kritiikin siitä, millä tarkoituksella musiikkia tehdään ja ketkä niitä biisejä oikeasti tehtailevat. Onko musiikki vain kulutustavaraa tai bisnestä vai onko se jonkun hengentuote? Onko johonkin alakulttuuriin kuuluminen ja kyseisen musiikin kuunteleminen itse tarkoituksellista ryhmäytymistä ja muista erottumista? Vai onko ihmisillä liikkumatilaa olla välillä jonkilainen ja toisinaan toisenlainen. Minulla oli  nuorempana tuttavia, joilla oli tarkat kriteerit siitä, millaista musiikkia saa kuunnella, että on siisti tyyppi. Omilla (lue: radio Helsingin juontajien) bändilöydöillä pädettiin porukassa ja ”huonolle musiikille” naureskeltiin armottomasti. Itselleni jäi aina hiukan epäselväksi, että millä perustella pisteet jaettiin.

Itse kuuntelen sujuvasti hyvin monenlaista musaa. Genreä enemmän kuuntelen ehkä onko jokin biisi toimiva. Taitavasti tehdyn biisin tunnistaa ainakin siitä, että sen saa taipumaan monentyylisiksi sovituksiksi. Jotkut kappaleet eivät enää toimi, niistä katoaa idea, jos ne riisuu simppeliksi akustiseksi kitara-laulu -versioksi. Tällä hetkellä itselläni kuunteluun valikoituu todennäköisimmin melodista hiphopia tai rauhallista ambientia. Jos pitää palautua stressistä kuuntelen jopa avaruusnauhoituksia tai valaiden ääniä. Sitä mukavampi on sitten treenailla pop/rock kipaleita omaa settiään varten.

Lopuksi vielä kuva yhden maailmankaikkeuden parhaan levyn sisäkannesta. Tämä kyseinen yksilö on selkeästi kulkenut mukana monessa paikassa ja uitettu monessa liemessä.