Bussimatkailua ja kierrätystyyliä

Matkustin viime viikonloppuna keikalle Valkeakoskelle. Tilaisuus oli sillä tavalla erityinen, että minua pyydettiin esittämään kaksi kappaletta muistotilaisuudessa. Tällaisella keikalla ei usein ole tarvetta äänen vahvistamiselle, joten voi vain heittää kitaran selkään ja lähteä matkaan. Suunnittelin ensin meneväni autolla kuten yleensä, mutta sitten tajusin selvittää, että bussilla pääsee aivan helposti perille asti ja vielä edullisemminkin. Samana päivänä järjestettiin ilmastolakko ja katselin bussin ikkunasta, kuinka liikenne seisoi Mannerheimintiellä. Tietysti tunsin itseni todella ympäristötietoiseksi kansalaiseksi autojen letkaa katsellessani. Tosiasiassa nautin bussissa istumisesta. Jos en nauttisi, en tiedä tekisinkö niin.

Myönnän silti olevani myös tietoinen tekemisieni ympäristövaikutuksista. Niin taitaa suurin osa meistä tänä päivänä olla, mukavuudenhalun ohella. Tietoa on saatavilla halusi tai ei, syömisen ja liikkumisen suhteen etenkin. Minua on kiinnostanut etenkin ihmisten tapa kuluttaa. Olen miettinyt asiaa eniten tältä kannalta; minkälainen elämä meistä on riittävän hyvää? Olemme länsimaisina tyyppeinä etuoikeutettuja, meillä on aikamoinen aineellinen yltäkylläisyys ympärillämme, pätee niin ruokaan kuin kulutustuotteisiin. Meille lähes kaikki mitä vain haluaa ostaa, on helposti saavutettavissa. Silti mietin välillä, kuinka onnellinen olin tullessani kotiin Thaimaan lomalta. Kuukausi oli kulunut hyvin ilman, että mietin kovinkaan syvällisesti asukokonaisuuksia tai katselin peiliin. Olin ostanut pari mekkoa, että olisi jotakin, mihin verhoutua rannalta lähtiessä. Olo oli huojentunut ja huoleton. Tavara voi tosiaan alkaa aiheuttaa ahdistusta. On ikävää myöntää, että näin on käynyt myös itselleni etenkin vaatekaapilla.

Arvostammeko ylipäätään asioita ympärillämme? Otammeko arjessamme olevat asiat, kuten ruoan ja kulutustuotteet itsestään selvyyksinä? Se on myös ympäristöasia, sillä esimerkiksi vaateteollisuuden hiilijalanjälki on yhtä suuri kuin lento- ja laivaliikenteen yhteensä. Ei siis mikään ihan pieni asia. Suunnittelin, että yritän ympätä vaateteollisuuden ja muusikon työn tietynlaisen pinnallisuuden yhteen, kun nyt kuitenkin tarkoitukseni on kirjoittaa muusikon työtä liippaavia juttuja. Tämä ei kuitenkaan omalta osaltani pidä lainkaan paikkaansa. Minun ei tarvitse pukeutu upeisiin luomuksiin keikoilla tai edustaa aina eri asussa. On pakko myöntää itselleen, että vain rakastaa liikaa vaatteita. Luulen, että suurella osalla naisista on sama ongelma. Kaappeihin haalii sellaista, mikä näyttää ihanalta rekissä, mutta mitä ei osaakaan pitää päällä. Meillä on liian helposti saatavilla liian halpaa tavaraa, jota on helppo hankkia hetken mielijohteesta. Muuta selitystä en tähän keksi.

Huomaan itsestäni ja monista ihmisistä ympärilläni, että tavaroita ei automaattisesti arvosta, kuten ehkä aiemmin on tehty. Elämme materian keskellä, muttemme arvosta sitä. Tavarat tehtiin aiemmin kestämään ja niitä pidettiin sen mukaisesti. Vaatteita huollettiin ja säilytettiin niin, että ne kestivät kauniina. Mielikuvani mukaan meillä lapsuuden kodissakin pidettiin tavaroista ja tekstiileistä huolta, vaikkei rahasta niukkaa ollutkaan. Lapsien vaatteet ja kengät toki kuluvat, mutta aikuisen vaatteen kuului kestää aikaa ja kulutusta. Kuitenkin olen vasta nyt aikuisena omaksunut tämän ajattelun myös itselleni. Meidät on kyllästetty niin paljolla halpatavaran määrällä, että asioiden todellinen arvo hämärtyy.

        

Olen ollut halpaketjun vaateliikkeessä töissä ja huomasin miettiväni jatkuvasti, kuka tarvitsee tätä kaikkea. Vaatetta liikkui jatkuvalla syötöllä toisesta ovesta sisään ja toisesta ulos asiakkaiden kasseissa. Silti huomaan, että myös itse olen ollut taipuvainen täyttämään kotia – kirppistavaralla. Sen mieltää tunneperäisesti ihan ok asiaksi. Jos on aivan rehellinen, niin myös se ruokkii kuluttamista. Epätoivotun vaatteen voi helposti laittaa keltaiseen laatikkoon kadulla ja hankkia tilalle jotakin uutta. Lopulta kaiken sen aikaa ja kulutusta kestämättömän tavaran päätepiste on kuitenkin jätteenä. Koko elämän rytmi on nykyaikana nopeampi kuin ennen. Kaupunkilinnut lauloivat ennen titityy, nykyään ne ovat tiivistäneet sen tityyksi. (Tämä on ihan totta.) Halpamuotiteollisuus syytää ulos uutta mallistoa ennen kuin tityytä ehtii sanoa.

On hyvä opetella kestävää rakkautta pikaihastusten sijaan. Olen opetellut silittämään, lankkaamaan kenkiä ja korjaamaan saumoja. Ei niin, etten sitä olisi ennen osannut, en vain varmaan ole viitsinyt. On hyvä arvostaa sitä kaikkea työtä ja resursseja, mitä jonkin tavaran valmistamiseen on kulunut. Siksi olen päättänyt tulevaisuudessa hankkia vain niin erityisiä asioita, joista jaksan pitää huolta. Äitini on aivan mestari tällaisessa käytännöllisyydessä ja tarkkanäköisyydessä. Minulla on vielä opettelemista, jotta saisin järki- ja tunnepuoliskoni toimimaan synkassa. Yritän opetella hankkimaan vain sellaisia vaatteita, joita tiedän pitäväni. En siis osta kirppiksiltäkään vaatteita ”mielikuvitusminälle”, ainakaan ennen kuin olen pitänyt päälläni jokaista kaapistani löytyvää vaatetta, jota en ole juuri käyttänyt. Aloitan sen nyt tämän jutun kuvituksessa.

       

Voisin pohtia tätä vaateasiaa loputtomiin. On niin hämmentävää kuinka määrittelemme itseämme ja toisiamme juuri pukeutumisen kautta. Jokainen kai haluaa, että muut saavat itsestä totuuden mukaisen, tai siitä hiukan parannellun mielikuvan. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy juuri vaatetukseen. Minulla on ollut aivan järkkyjä pelkoja pukeutumisen suhteen. En tiedä mistä ne juontavat juurensa. Olen kuvitellut, että muilla on jokin ymmärrys pukeutumisen piiloviesteistä, minulla ei. Esimerkiksi voiko palestiinalaishuivia pitää, vai onko se poliittisesti epäkorrektia. Voiko nahkaista vaatetta pitää vai onko se tosi epäeettistä. Jos pukee tennissukat sandaaleihin onko juntti vai valtavirrasta erottautuva hipsteri. Miksi meidän täytyy miettiä tällaisia asioita?

Olen tosi onnellinen mökillä verkkareissa ja kumppareissa ja toisaalta tykkään joskus pukeutua kauniisti. Olen tietysti todella etuoikeutettu, että voin tehdä näistä kumpaakin. Onneksi elämässä voi ilmentää itseään niin monella tavalla. Meidän maailmamme on aika ulkonäkökeskeinen. Myös teoilla voi tehdä itsensä ymmärretyksi ja näkyväksi, vaikkakin hitaammin kuin pelkän ulkomuodon avulla. Mielestäni ihmisen ei tarvitse automaattisesti ilmentää pukeutumisellaan sitä, mitä hän elämässään tekee. Toki jonkinlainen tilannetaju on suotavaa. Kuitenkin on upeaa, jos voi jonkin tekemisen kautta unohtaa hetkeksi itsensä. Minulle se on kaikenlainen taiteellinen tekeminen. Laulaminen, soittaminen ja tanssiminen, sekä yhä enenevissä määrin kirjoittaminen. Mielummin itsestään haluaa jättää jälkeen aineettomia asoita kuin tekstiilijätevuoren.

Itselleni se, että jokin asia ei ole jatkuvasti saatavilla tekee siitä erityisen. Omalla kohdallani se on jopa elämän laatua parantava asia. Kun hankkii jonkin tavaran, josta todella pitää ja jota todella tarvitsee, voi nauttia siitä enemmän ja itseään syyllistämättä. En pidä ajatuksesta, että jonkin asian muuttuminen tai jostain luopuminen olisi lähtökohtaisesti huono asia. On myös hyvä yrittää nähdä mahdollisuuksia. Mahdollisuuksina tehdä asiat paremmin ja hauskemmin. Ehkä myös vähemmän kuormittunut sielu sekä planeetta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.