Missä X? – Koivukylässä!

Nyt muuttuivat mielikuvat Koivukylästä kertaheitolla. Kyseinen Vantaan kaupunginosa on saanut viime aikojen uutisoinnista kyseenalaisen maineen. Niinpä olin hiukan varautunut, kun minua pyydettiin keikalle ”Koiviksen” aseman kupeessa sijaitsevaan kuppilaan. Mielessäni ehti käväistä muusikkotuttavien jutut lähiöiden sekavasta asiakaskunnasta ja lentävien tuoppien väistelystä. Ennakkoluuloisuus ei kuitenkaan kannattanut tälläkään kertaa.

X-Bar on viihtyisä pikkukuppila kauppa- ja baarikeskittymän kyljessä. Tunnelma paikassa oli mitä lämpimin ja vastaanotto ystävällinen. Asiakkaille baari tuntui olevan tuttu ja turvallinen tukikohta kotikulmilla. Omistaja Mei vaikuttikin olevan tarkka siitä, millaista porukkaa hänen baarissaan pyörii. Mei jutusteli ennen keikkaani siitä, miten tunnelma paikassa on kuin kylässä, missä kaikki tuntevat toisensa ja välittävät naapurista. En huomannut kysyä tarkoittiko hän baariaan vai Koivukylää ylipäätään. Tuon lausahduksen totuudellisuus lunastettiin ainakin eilisen osalta.

Illalla oli erityinen merkitys kantiksille, sillä paikan isäntä juhli syntymäpäiviään. Tarjolla oli kiinalaista itse tehtyä ruokaa ja drinkkejäkin talo tarjosi. Ohjelmaan kuului myös arpajaiset, joissa oli sekalaisia palkintoja kukista tohveleihin. Eräs asiakas innostui settieni välissä sepittämään päivänsankarille synttäribluesin ilmeisen osuvin lainein. Mietin oliko huuliharppu otettu mukaan varta vasten vai kuuluiko se tämän herrasmiehen baari-illan vakiovarusteisiin. Ihastuttavaa joka tapauksessa.

Minua harmitti, etten voinut toteuttaa toivetta Pohjois-Karjala biisistä. Se kun kuulema osuu suoneen tämän baarin asiakaskunnassa. Yleisö kuitenkin nautti laulun, tanssin ja naurun määrästä päätellen – niinkuin myös tämä laulajatyttö, kuten minua kutsuttiin. Ilta päättyi halauksiin, hymyihin ja kiitoksiin. Mielessä on vielä Mein elämänviisaus minulle- ole aina rohkea, tee innolla mitä todella haluat ja mene aina eteenpäin.

 

Published by

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.