Perjantai illan tärinät

20161208_113441

Tässä postauksessa tärinä ja vapina eivät johdu villin viikonlopun jälkeisistä olotiloista vaan esiintymisjännityksestä. Olen käsittänyt, että tyyniä viilipyttyjä on harvassa ja useimpia työkseen esiintyviä tärisyttää ennen esiintymistä ainakin toisinaan. Joillakin jännitys on kuulemma niin kokonaisvaltaista, että ennen lavalle nousua täytyy käydä oksentamassa. Eikä kyseessä ole vain aloittelevien esiintyjien juttu, vaan jopa vuosikymmeniä työtä esimerkiksi näyttelijänä tehneet ovat kertoneet samasta ilmiöstä.

Mikä esiintymisessä siis jännittää?  Tilanteessahan ei ole kyseessä kuin maine, kunnia ja ura, jos näin positiivisesti haluaa ajatella. Yksittäinen epäonnistuminenhan tunnetusti tuo ikuisen häpeän ja leimaa ihmisen täysin kelvottomaksi. No ei vaan, liskoaivommehan siellä huutavat ja varoittavat astumasta esille. Nisäkkäälle, joihin muuten kuvitteellisesta ylivertaisuudestamme huolimatta kuulumme, on turvallisempaa pysyä laumassa ja olla erottumatta, ettei kiinnitä saalistajien huomiota. Kiitos viisas luonto tästä alkukantaisesta ominaisuudestamme…

Oikeasti jännitys voi olla hyödyllistäkin, vaikkei lavalla tarvitsekaan useimmiten pelätä villipedon hyökkäystä. En ole mikään psykologi, joten puhun nyt vain omasta kokemuksestani. Psyykkinen ”tärinä” on toimiva keino keskittyä tulevaan suoritukseen. Silloin ei muista ajatella kauppalistaa tai pyykkivuoroa, kun mieli on kiinnittynyt esiintymiseen. Kun esiintyy, on tietysti mukavampaa, jos on läsnä ihmisille. Jännittämisenergian voi siis kääntää voitokseen ja saada tekemiseen paljon enemmän boostia, kuin ilman tuota sähkövirtaa sisuksissaan.

20161208_114022

Esiintymisessä on upeaa mahdollisuus voittaa epävarmuutensa ja uskaltaa heittäytyä tilanteeseen. Jännittämisessä on sellainen mystiikka, että yleensä se häviää kun pääsee aloittamaan soittamisen. Esillä olevaa suojaa usein myös tietty rooli ja itse tilanne. Muusikolla ja näyttelijällä se on viihdyttäjän ja elämyksien tuottajan rooli, luennoitsija ja uutisankkuri taas toimivat tiedon välittäjänä. Rennommissa tilaisuuksissa, missä mokat voi kääntää huumoriksi ei tarvitse niin kovin jännittää. Jos jokin menee toisella tavalla kuin on suunnitellut, niin kuin muuten yleensä meneekin, asian voi nähdä tyylillisenä ratkaisuna eikä sitä tarvitse jäädä märehtimään.

Itselläni jännittäminen on ollut pahempaa nuorempana pianomatineoissa ja tutkinnoissa soittaessa. Pianon takaa ei näe yleisöä ja voi vain kuvitella, kuinka ihmiset istuvat penkeissään ja tuijottavat jokaista liikettäsi. Siinä on jotain samaa kuin urheilukisoissa: täytyy kyetä sulkemaan kaikki muu pois mielestään ja keskittymään itse suoritukseen. Itselleni esiintyminen on helpompaa, kun saa katsekontaktin yleisöön. Silloin kokemuksesta tulee vuorovaikutteinen ja tilanne kantaa eteenpäin. Hienointa on, jos pystyy yhdistämään nämä elementit: tehdä upea suoritus, tuottaa yleisölle elämyksiä ja ottaa ihmiset mukaan kokemukseen.

Jännityksestä voi myös oppia nauttimaan. Muistelen, että ylellä näytettiin taannoin mainosta, jossa esiintyjä tuskaili bäkkärillä ennen esiintymistään. En oikeastaan muista edes kuka pätkässä näytetty henkilö oli. Hän saattoi olla juontaja, näyttelijä tai jonkin muun alan ammattilainen. Mieleeni on kuitenkin painunut toteamus, jonka hän esitti epävarmuutensa keskellä: ”En voisi elää ilman tätä jännitystä.”

Okei, myönnetään! Onhan se aivan hanurista, että joutuu tuollaisten psyykkisten aivomyrskyjen armoille. Toiset vielä tekevät sitä vapaaehtoisesti, hullut. Lisään kuitenkin vielä pari ärsyttävän rakkaudellista ja maailmaa (sekä teitä) syleilevää toteamusta tähän loppuun. Usein jännitys syntyy kokemuksesta, että muut odottavat jotakin, mikä ei ole itselle luontevaa tai mihin omat rahkeet eivät sillä hetkellä riitä. On helppoa sortua vertailemaan itseään muihin ja vaikeaa uskoa itseensä silloinkin, kun muut eivät usko. Pidemmän päälle on kuitenkin helpompaa laittaa kaapin perälle ne kaikkein painavimmat peiteasut. (Hyvästi Darth Vader -kostyymi…) Yritetään siis kaikki esiintyvät sekä ei-esiintyvät muistaa, että useimmiten parasta on vain olla oma itsensä. Päätetään löytää sisältämme ne vahvuudet, joita haluamme muille jakaa ja kuljetaan pää pystyssä, vaikka välillä jännittäisikin. Samalla tavalla jännittää niitä kaikkia muitakin.

20161208_113836

Taulut: Raul Huhtikangas

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.