Lappuja, lappuja…

Olen pyrkinyt pitkin syksyä kasvattamaan biisirepertuaariani ja huomasin tässä yhtenä päivänä, että se alkaakin näyttämään mukavalta. Ohjelmiston karttumisen huomaa muun muassa siitä, että kansio, jossa säilytän biisien sanoja ja sointuja -eli tuttavallisemmin ”lappuja”- alkaa jo repeillä liitoksistaan. Ilmeisesti se painaakin jonkin verran, sillä viime keikalla sain nuottitelineen keikahtamaan ja kansion jaloilleni. Kaikeksi onneksi tämä tapahtui soundcheck -tilanteessa, eikä vaikkapa kesken kaikkein hempeimmän ja intensiivisimmän balladin. Jonkinlaisena korkeamman voiman lähettämänä vihjeenä tapahtuman olisi toisaalta voinut tulkita myös Should I stay or should I go -biisin aikana sattuessaan. Ehkä tämä tarkoittaa sitä, että olisi aika siirtyä tälle vuosituhannelle ja ladata biisien sanat padille.

20161030_170133

Keikoilta saa hyviä vinkkejä siitä, millaisia biisejä ihmiset haluavat kuulla. Usein toivotaan kappaleita joltakin tietyltä artistilta tai jostakin genrestä. Silloin on kivaa, että on jotain, millä tehdä kysyjä tyytyväiseksi. Kaikkia pyyntöjä ei voi tietenkään toteuttaa. Olen käynyt erään tuttavan kanssa väittelyä siitä, kuinka paljon artistin tulisi ottaa toiveita vastaan yleisöltä. Juicen olen kuullut joskus kimmastuneen keikalla, että ”En mä mikään jukeboksi ole.” Sitten on trubaduureja, jotka heittävät keikat ilman mietittyjä settilistoja mitäs-sitten-soitettais? -tyylillä. Oma tapa lienee jotakin tästä välimaastosta. Siitä seuraa, että haluan pitää kaikki laput keikalla mukana, jos joku pyytääkin juuri sen biisin, mitä on treenannut mutta ei muista ulkoa. Siitä taas seuraa edellä kuvattua lähentelytoimintaa työvälineistön taholta. Mistä taas saattaa aiheutua esimerkiksi musta varvas.

Minusta on hauskaa treenailla eri tyylilajien biisejä ja sovittaa niistä oman näköisiä. Yleensä kappaleen sanat saa ajateltua sellaisen tarinan muotoon, että ne istuvat itselle. Minusta ei esimerkiksi tunnu yhtään kummalliselta laulaa, että olen ”mennyt mies” tai ”tupakka, viina ja villit naiset tekee sut hulluks, sotkee sun pään”. Biisiin saattaa tulla jopa jotain jännää näkökulmaa, jos nainen laulaa vaikkapa ”elatusmaksut lottokupongilla kuittaisin”. On silti biisejä, jotka tuntuvat ihan väärältä omaan suuhun. Yksi esimerkki tällaisesta on Irwinin Työmiehen lauantai, Junnun pornolauluista puhumattakaan…

Uusien kappaleiden treenailu siis jatkuu. Mielessä on taas monta ihanaa, toivottavasti settilistalle päätyvää biisiä. Sovitusideat pulpahtavat päähän yleensä kävelylenkillä tai bussia odotellessa. Päivitetty ohjelmistoluettelo löytyy ”trubaduuri” -välilehdeltä. Laitoin sen esille, niin voit käydä katsomassa minkälaisia biisejä tykkään soitella. Lista tosin elää jatkuvasti. Niin ja pakko heittää loppuun: ”Ei se sitten hei mikään jukeboksilista ole.” 😉

 

 

Missä X? – Koivukylässä!

Nyt muuttuivat mielikuvat Koivukylästä kertaheitolla. Kyseinen Vantaan kaupunginosa on saanut viime aikojen uutisoinnista kyseenalaisen maineen. Niinpä olin hiukan varautunut, kun minua pyydettiin keikalle ”Koiviksen” aseman kupeessa sijaitsevaan kuppilaan. Mielessäni ehti käväistä muusikkotuttavien jutut lähiöiden sekavasta asiakaskunnasta ja lentävien tuoppien väistelystä. Ennakkoluuloisuus ei kuitenkaan kannattanut tälläkään kertaa.

X-Bar on viihtyisä pikkukuppila kauppa- ja baarikeskittymän kyljessä. Tunnelma paikassa oli mitä lämpimin ja vastaanotto ystävällinen. Asiakkaille baari tuntui olevan tuttu ja turvallinen tukikohta kotikulmilla. Omistaja Mei vaikuttikin olevan tarkka siitä, millaista porukkaa hänen baarissaan pyörii. Mei jutusteli ennen keikkaani siitä, miten tunnelma paikassa on kuin kylässä, missä kaikki tuntevat toisensa ja välittävät naapurista. En huomannut kysyä tarkoittiko hän baariaan vai Koivukylää ylipäätään. Tuon lausahduksen totuudellisuus lunastettiin ainakin eilisen osalta.

Illalla oli erityinen merkitys kantiksille, sillä paikan isäntä juhli syntymäpäiviään. Tarjolla oli kiinalaista itse tehtyä ruokaa ja drinkkejäkin talo tarjosi. Ohjelmaan kuului myös arpajaiset, joissa oli sekalaisia palkintoja kukista tohveleihin. Eräs asiakas innostui settieni välissä sepittämään päivänsankarille synttäribluesin ilmeisen osuvin lainein. Mietin oliko huuliharppu otettu mukaan varta vasten vai kuuluiko se tämän herrasmiehen baari-illan vakiovarusteisiin. Ihastuttavaa joka tapauksessa.

Minua harmitti, etten voinut toteuttaa toivetta Pohjois-Karjala biisistä. Se kun kuulema osuu suoneen tämän baarin asiakaskunnassa. Yleisö kuitenkin nautti laulun, tanssin ja naurun määrästä päätellen – niinkuin myös tämä laulajatyttö, kuten minua kutsuttiin. Ilta päättyi halauksiin, hymyihin ja kiitoksiin. Mielessä on vielä Mein elämänviisaus minulle- ole aina rohkea, tee innolla mitä todella haluat ja mene aina eteenpäin.

 

Karaokebars keikkaputki – putkeen meni

Elokuun karaokebars -keikkaputki on nyt tullut päätökseensä. Matkan varrella tuli kohdattua paljon erilaisia ihmisiä, juteltua musiikista ja elämästä, suhattua kitara selässä pitkin helsingin keskustaa ja ennen kaikkea soitettua ja laulettua sydämen kyllyydestä. Toisinaan porukkaa sattui paikalle ihailtavan paljon ja toisinaan taas ei. Oli kuitenkin ihanaa huomata, kuinka kannustavaa yleisö ja paikalle sattuneet kollegat olivat, sekä kuinka ilahtuneita ihmiset ylipäätään ovat livemusiikista. Moni tuli juttelemaan keikan jälkeen, mikä on aina mukavaa.

Täytyy sanoa, että parhaimmillaan kahdeksan keikkaa viikossa tuntuu jo jossain, eikä aina ollut herkkua lähteä klo 1 yöllä soittelemaan. Mutta kaikki vaivannäkö unohtuu aina siinä vaiheessa, kun keksii minkälaisella musalla saa juuri kyseisen yleisön syttymään – riippumatta siitä onko yleisössä ihmisiä yksi, vai sitten sata. Itselleni paras palkinto työstäni on se, että näkee kuinka joku todella innostuu biisistä mitä soitan. Siinä vaiheessa on saman tekevää onko kappale itselleni jo turhankin tuttu. Fiilis on aina uusi, kun saa jonkun silmät syttymään soittamalla juuri sen hänen lempibiisinsä.

Keikoilla on myös tosiaan ihanaa se, että on mahdollisuus saada uusia tuttavia, laajentaa verkostoja ja saada myös uusia keikkatarjouksia. Katsotaan, mihin tiet seuraavaksi vievät. 😉

Ihanaa alkua syksyyn!